Menu
img5
Tohtorikoulutus

Tohtorikoulutus

Tohtorikoulutus

Tohtorikoulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta Elomediassa vastaa opetuksen ohjausryhmä yhteistyössä johtajan ja koordinaattorin kanssa. Elomedian antama koulutus koostuu vuosittain järjestettävistä 3–5 seminaarista, joiden tavoitteena on edistää tohtorikoulutettavien tutkimuksen teon taitoja. Seminaareista noin kaksi kolmasosaa tukee tohtorikoulutettavien tutkijavalmiuksia ja yksi kolmasosa elinkeino- ja työelämän valmiuksia.

Tohtoriohjelma pyrkii perinteisten akateemisten taitojen lisäksi perehdyttämään koulutettavansa myös tekemisperusteisen tutkimuksen menetelmiin, mahdollisuuksiin ja haasteisiin.

 

Matkatuki

Tarjoamansa opetuksen lisäksi Elomedia rohkaisee tohtorikoulutettaviaan osallistumaan oman alansa tutkijatapaamisiin, koulutustilaisuuksiin, seminaareihin ja konferensseihin, sekä Suomessa että ulkomailla.

Elomedia myöntää tohtorikoulutettavilleen taloudellista tukea ulkomaille suuntautuviin konferenssi, jatkokoulutus- tai väitöskirjatyön materiaalin hankintaan liittyviin matkoihin. Matkatuen ensisijainen tarkoitus on Elomedian tohtorikoulutettavien kansainvälisten yhteyksien tukeminen sekä väitöskirjan edistäminen.