Menu
img7
Väitöskirjat

Ennen kuin kamera käy. Ideasta kuvauksiin – tekijät kertovat

Riina Hyytiä (2004)

image description

Riina Hyytiän väitöskirja ”Ennen kuin kamera käy. Ideasta kuvauksiin – tekijät kertovat” (2004) erittelee Suomessa vähän tutkittua elokuvan ennakkosuunnitteluprosessia. Voiko taiteellisesta työprosessista löytää lainalaisuuksia? Miten elokuvaa hahmottava ensimmäinen virike, alkusysäys, muokkautuu? Tutkimuksessa tarkastellaan idean kehittymistä aiheeksi ja teemaksi, tekijän väittämäksi ja näkökulmaksi, tarinaksi keskeisine henkilöineen.

Tutkimuksen keskiössä on adaptaatio eli teoksen siirto muodosta toiseen. Sen historia ulottuu aina suurten tuottajien – T.J. Särkän ja Risto Orkon – ajoista tähän päivään. Tutkimus keskittyy neljän lapsiyleisölle tehdyn, adaptaatioon perustuvan elokuvan ennakkosuunnitteluun.

Tutkimusaineisto on koottu tuottajia, ohjaajia ja käsikirjoittajia haastattelemalla. Tästä joukosta käytetään nimitystä triangeli, joka nostaa kolme päävastaavaa elokuvan tekemisen polttopisteeseen. Triangelissa yksilösuorituksen rinnalle nousee yhteistyö, kyky ja halu viedä prosessia eteenpäin.

[Ote väitöskirjan takakannen tekstistä].

Riina Hyytiä: ”Ennen kuin kamera käy. Ideasta kuvauksiin – tekijät kertovat”. Taideteollisen korkeakoulun julkaisu A 50. (2004).

https://reseda.taik.fi/Taik/jsp/taik/Research.jsp?id=19796

Kansikuva