Menu
img7
Väitöskirjat

Soul of the Documentary. Expression and the Capture of the Real

Ilona Hongisto (2011)

image description

Ilona Hongiston väitöskirja "Soul of the Documentary. Expression and the Capture of the Real" (2011) avaa kuvarajan etiikan ja estetiikan kautta erityisiä näkymiä dokumenttielokuvan toimintaedellytyksiin todellisuudessa. Se laajentaa käsitystä siitä, mitä dokumenttielokuva voi tehdä ja osoittaa, miten dokumenttielokuva jäsentää todellisuutta mielikuvituksen, tarinoinnin ja affektiivisuuden keinoin.

Yleensä dokumenttielokuva mielletään ilmaisumuodoksi, joka kertoo elokuvan keinoin siitä, mikä on jo tapahtunut. Ilmaisumuodon pohjana ovat sananmukaisesti dokumentit, jäljet todellisuudesta, joiden avulla elokuvat rakentavat näkökulmia menneeseen ja kertovat siten epäsuorasti myös jotain nykyisyydestä. Tässä asetelmassa dokumenttielokuvan asema ilmaisumuotona on kuitenkin kyseenalainen, sillä ilmaisun tulee sananmukaisesti noudattaa todellisuuden jälkiä.

Elokuvailmaisun mahdollisuudet on sidottu dokumenttien kautta todellisuudessa tapahtuneeseen, jolloin elokuvalliset ilmaisukeinot koetaan helposti todellisuutta vääristelevinä, jopa valehteluna.

Ilona Hongiston väitöskirja tarttuu tähän ongelmakohtaan ja esittää, että dokumentaarinen elokuvailmaisu käsitteellistettäisiin dokumenttien sijaan kuvarajan kautta.

Sen sijaan että dokumenttielokuvassa käsiteltävä todellisuus otettaisiin annettuna, jo tapahtuneena, väitöskirjassa lähestytään todellisuutta prosessuaalisuuden näkökulmasta ja pohditaan dokumentaarista elokuvailmaisua tuota prosessia rajaavana, jäsentävänä ja muokkaavana toimintana.

Tällöin elokuvailmaisu ei paikannu jo tapahtuneeseen, vaan todellisuuteen prosessina. Dokumentaarinen kuvarajan estetiikka on todellisuudessa tapahtuvaa elokuvailmaisua, johon liittyy myös voimakkaita eettisiä velvoitteita.

Todellisuutta jäsentäviä ilmaisukeinoja käsitellään valikoitujen suomalaisten ja kansainvälisten dokumenttielokuvien kautta (Kanerva Cederströmin Kaksi enoa ja Trans-Siberia; Chris Markerin Viimeinen bolshevikki; Albert ja David Mayslesin Grey Gardens; Pirjo Honkasalon Tanjuska ja 7 perkelettä; Chantal Akermanin From the East ja Jayce Salloumin everything and nothing).

[Lehdistötiedote].

Ilona Hongisto: "Soul of the Documentary. Expression and the Capture of the Real". Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos; Mediatutkimus. Annales Universitatis Turkuensis B 334. 2011.

SÄHKÖISESSÄ MUODOSSA

Kansikuva